Ainakin jo 3 aikaan aamulla menin kannelle katsomaan kun saaret häämötti kaukana etelässä . Ne näytti semmoisilta harmailta korokkeilta, joilla ei olisi ollenkaan alustaa. Ehkä oli reuna veden päällä, mutta ei muuta.

Mutta alkoi siinä kova työkin, köydet täytyi selvittää ja laivan partaan sijoittaa paikoilleen. Kiire oli, perin kiire. Ensimmäinen perämies piti semmoista hoppua, että harvoin näkee.

Sataman edustalla laivan lipuessa satamaan oli hyvä silmäillä sitä paikkaa jonne alus kiinnitetään hetken kuluttua. Kaupunki, jonka nimi on Santa Gruz vaikuttaa hyvin taajalta asutun kylän muotoiselta. Eräällä korkealla vuoren huipulla oli korkea masto, näytti siltä kuin se olisi ollut langattoman lennättimen asema sillä sen juuressa oli joku rakennus.

Kyllä oli ihmisiä laiturilla, naisia sekä miehiä aivan mustanaan, jotkut valkotakkiset polisit koettivat pitää järjestyksessä kun laiva laituriin kiinnitettiin. Yleispiirtein oli yleisö sekarotusta – neekerin ja spanjuurin sekoitus.

Sain syödäkseni ennen kuin olin pakoitettu laivan jättämään. Sitten panin vähäiset vaatteeni ja tavarani kokoon aja astuin laivan partaita alas. Sain sen vaikutelman, että kukaan ei kiinnittänyt huomiota maihin menostani. Ei mitään paperia kysytty.

Kun olin astunut maihin, istahdin pollarin päällä hetkisen ja katselin alusta, josta juuri olin poistunut. Mitään rahaa ei minulle annettu vaikka olin mielestäni tehnyt paljon työtä. Ensimmäisen kerran kuulin silloin espanjan kieltä puhuttavan, se kun on Canarian virallinen kieli. Kaksi sanaa painui mieleeni niin että ne vieläkin muistan ”Riivaa” (ylös) ”Omri ” (mies), en tiedä miksi juuri nuo sanat kaivautui mieleeni. Hirveä melu oli vallalla kun nousin ja aloin astelemaan ylös kaupungille.

Nyt jos koskaan tunsin itseni orvoksi, sillä tämä paikka, pieni kun oli, ei ollut merimiehiä paljon, sitä vähemmän suomalaisia.
En muista miten vietin ensimmäisen päivän, mutta yöni vietin puiston penkillä nyyttini pään alusenani. Olin aivan ilman rahaa enkä ollut syönyt kuin sinä aamuna laivasta poistuessani. Joten nälkä oli kova ja kun en osannut espanjaa, ja olin samalla ujo ja muutenkin en ymmärtänyt mitenkä olisin saanut syödäkseni.

Varmaa vaan on että kaksi päivä olin aivan ilman ruokaa. Birger Jarliin en voinut mennä kun sieltä poistuessani oli jyrkästi kielletty minua sinne enään tulemasta.

Sitten toisena iltana saarella oloajallani näin ensimmäisen styyrin, päätin pyytää häneltä vähän rahaa. Seurasinkin häntä minne ikäänsä hän menikin. Sitten hän meni semmoiseen ravintolaan, jossa pöydät on miltei kadulla, kuten ulkomailla on tapana ja istahti yhteen nistä pöydistä. Päätin, että tavalla tai toisella annan hänen ymmärtää asemani.

Kuitenkin ennen kuin aloin keritä minnekään toimenpiteisiin hän huomasi minut. Nyt näin itsekin, etä hän oli tavallisen päihtynyt. Hän kutsui minua luokseen en ymmärtänyt hituistakaan hänen puheistaan, sen vaan tiesin, että hän tarjosi minulle ryypyn. Koetin selittää, että tarvitsen ruokaa, mutta kun hän tyrkytti viinaa, niin otin kulauksen. Kun ei ollut syönyt pitkään aikaan alko alkkoholi kiertää varsin nopeassa tahdissa. Kuten arvata saattaa tulin tavallisen humalaan. Sitten perämies vei minut laivaan. Sinne mennessämme hän antoi minulle 10 pesetaa rahaa. Olin aamulla hirveän kipeä ja nälkä oli suuri.

Salaa menin pois, etten herättäisi huomiota ja kävelin kaupungille. Ensi töikseni menin erääseen kapakkaan, jossa koetin merkeillä puhua, että on nälkä ja näytin rahaa. Käskivät istumaan. Hetken kuluttua sainkin semmoisia soikean näkösiä papuja ja hyvältä maistuvaa vehnäleipää sekä mukillisen viiniä. Syötyäni tarjosin maksua. Isäntä otti setelin ja antoi takaisin jonkun paperi ja hopea sekä lukuisia kuparirahoja.

En muista miten paljon aamiaiseni maksoi mutta terveeksi tulin miltei heti. Sitten menin tarkastelemaan kaupunkia. Se olin niin pieni paikkakunta, että joka kadun kolusin. Erään kerran näin komean talon portin päällä ruotsalaiselta vaikuttavan kilven. Ajattelin, että se on Ruotsin konsulaatti.

Niinhän se olikin, kun olin monena päivänä seilannut sen edustalla, päätin rohkaista mieleni ja mennä sisälle. Kun pääsin taloon, huomioin vaalean nuorelta vaikuttavan mieshenkilön, joka istui kirjoituspöydän ääressä.

Parhaan taitoni mukaan koetin selittää, että olen suomalainen, ja että olen aivan ilman työstä ja rahaa. Ei kuitenkaan siitä ollut mitään apua, sillä kertaa. Hän selitti, että he ainoastaan ottavat Ruotsin, Norjan ja Tanskan alamaiset huomioon. Kuitenkin hän selvitti, että Las Palmaksessa on jonkinlainen Suomen edustaja eikä sinne ole kuin 4 tunnin matka. Kuitenkaan hän ei voinut antaa rahaa, selittäen, ettei ole määrärahoja.

Menin pois takaisin sinne mistä olin aina tavallisesti syönyt, nyt kuitenkin jo ilman rahaa. Kun astuin sisään, tuli isäntä vastaan ja toimitti jotain. Ymmärsin sen verran, että hän kysyi mitä haluaisin syödä: Sanoin: No dineroa (ei rahaa). Kuitenkin hän vähän ajan kuluttua toi taas niitä samoja papuja joita niin monta kertaa ennenkin olin siellä syönyt. Mutta ei ei ollut siinä muuta kun niitä papuja, pyysin phank (leipää) ja aqua (vettä). Hän toikin vinoo (viiniä). Se on nimittäin espanjalaisten särvin, meidän maidon asemasta.

Kun sitten olin syönyt, koetin selittää, että kun saan rahaa niin sitten maksan. Sitten siihen tuli liuta miehiä, jotka olivat mustia kuin murjaani. Kovalla metelillä he menivät tiskipöydän luo ja laskivat hopearahoja pöydälle. He olivat kivihiiliä olleet lastaamassa laivasta pois, ja saaneet juuri palkkansa. Siinä selitys miksi olivat niin nokisia. He tulivat siis suoraan ilman pesemättä itseään pitämään hauskaa.

Viiniä ne pojat joivat paljon aivan kuin minä vettä. Huomasivat sitten minutkin ja käskivät ryyppäämään , viiniä tarjosivat. Sitten sinne tuli luultavasti talon väkeen kuuluva nuori tyttö, jolla oli kitara, ja jolla hän alkoi soittamaan. Muistan aivan hyvin kun ensimmäiset laulun lauloivat säestyksen avulla, se oli La Paloma. Espanja kansallislaulu. Sitten niitä lauluja tuli jos jonkinlaisia. Ja hyvin ne lauloivatkin.

Kun sitten oli laulut loppuneet, kääntyi heidän huomionsa minun puoleen. Englie, sitä he hokivat tarkoittaen, että olen englantilainen. Pudistin päätäni ja koetin selittää Finni, sanoivat he Aleman, saksalainen. Lopulta sit

(Tässä kohtaa on osa tekstistä repeytynyt pois)… Jatkuu… Lopulta sitten pääsivät selvyyteen kun eivät enää kysyneet. Mutta tarjosivat viiniä. Ja kovinhan sitä minä joinkin, että lopulta olin aivan miltei tolkuton.

Mutta en muista siitä illasta, kun sen että joku talutti minua pois. Heräsin aamulla katuojasta, pääni hirveän kipeänä. Päätin mielessäni, etten  enää milloinkaan tuommoista viiniä juo, koska se voin huonovointiseksi tekee.

Menin taas Ruotsin konsulaattiin, tulos oli että hetken kuluttua tuli eräs mies minua hakemaan. Hän vei minut erääseen huoneeseen, jossa oli sänky, tuoleja ja yksi pöytä. Käsitin, että se oli minun olinpaikkani. Rupesin arvailemaan mitähän tämä merkitsee, onkohan tarkoitus lähettää minut Suomeen, se minua pääasiassa pelotti. Kaduin kun olin ollenkaan mennyt semmoiseen konsulaattiin. Kesken  (pala puuttuu sivusta) sama mies joka minut oli tuonut huoneeseen…. tulemaan alas – se oli yläkerrassa . Sain siellä oli ruokaa, samoja papuja, joiden kanssa niin monta kertaa oli jo tehnyt tuttavuutta. Eikä heillä siis muuta ruokaa ollutkaan kuin noita ainaisia papuja.

Sitten aloin kyselemään, miten minun oikein käy Mies selitti  manana (huomenna) papoort (laiva) Las Palmas, konsule dinero (rahaa konsuli antanut) Aloin käsittämään, minut siis  lähetetään Las Palmakseen Suomen konsulaattiin. Ja jo huomenna.

Hyvällä mielin menin nukkumaan ainoina tovereinani 2  pientä villakoiraa. Heräsin aamulla kovaan jyskytykseen. Avasin oven, mies hoki: horihori! (kiire). Puin päälleni, juoksu jalkaa siitä sitten mentiin rantaan päin. Mutta kun pääsimme sen rannan lähettyville, näimme kun laiva juuri loittoni laiturista. ”Garramba, Garamba! (espanjalaisia kirosanoja) sadatteli mies. Varmasti hän oli myöhästynyt herättämään minut ylös. Siitä kai hänen noitumisensa johtui.

Palasimme takaisin, pyysin ruokaa mutta en saanut. Kuitenkin sain luvan mennä kaupungille. Hän sanoi manana papourt. Ymmärsin hän tarkoitti että huomenna pääsen lähtemään.

Ensitöikseni menin rantaan. Siellä oli suuri englantilainen turistilaiva. Päätin mennä sinne pyytämään ruokaa. Mutta en päässyt laivaankaan. Kannella kävelevä laiturivahti kielsi jyrkästi. Kuitenkaan en mennyt pois, vaan jäin istumaan pollarin päälle. Sitten tuli yksi laivan miehistä laittamaan semmoisia vehkeitä köysiin, joiden tarkoitus on estää rottien pääsy maista laivaan. Kun hän tuli kohdalleni, sanoin ”hungy” (nälkä), hän seisahtui ja kysyi ”Swedis” (Ruotsi) vastasin Finn.

Taas oli onni minulle myötä. Hän sanoi mitä selvimmällä suomen kielellä ”Niin olen minäkin” lisäten, kyllä ruoka järjestyy. Ja järjestyihän sitä, minä pääsin laivaan, ja sain syödäkseni oikein hyvän päivällisen. Sitten sain vielä 15 puntaa rahaakin ja nisuleipää sekä purkillisen jämmyä. Kun puhuin hänelle asiani mitä olin kokenut, sanoi hän, että täkäläinen Ruotsin konsuli hoitaa myös ne pienet Suomenkin asiat mitä tämmöisessä pikkukaupungissa tarvitsee. Kun selitin hänelle, että konsuli oli väittänyt huolehtivansa ainoastaan skandinaavialaista merimiehistä vastasi tuo suomalainen laivamies, että”Sinähän olet vielä aloittelevainen, kunhan näet tarpeeksi paljon mailmaa niin kyllä tulet tietämään konsulien metkut”.

Sanoi, että kaikki konsulit koettavat päästä vähällä vaivaa eroon merimiehistä. Sitten hän selitti, että Las Palmaksessa on paljon mukavampi olla kun tällä pikku kylässä. Las Palmas on suuri kivihiilen ottopaikka, joissa sen sivuuttavat alukset ottavat  punkkerihiiliä. Ja että näin ollen on minulla siellä paremmat mahdollisuudet päästä eteenpäin kuin tämmöisessä pienessä paikassa, jossa vaan harvoin postilaivat poikkeavat.

Jätin hyvästin ja lähdin huoltajan tykö. Seuraavana aamuna menimme paremmalla menestyksellä satamaan, jossa laiva odotti lähtöään. Laivan nimi oli SS Pizarto.

Ja niin jätin Santa Gruzin oltuani siellä ainoastaan viisi vuorokautta. Mitään lippua minulla ei ollut, vaan henkilö joka toi minut laivaan oli kai puhunut capitaanille (kapteenille) minusta. Matka kesti 4 ½ tuntia. Silloin vallitsi ankara myrsky. En ollut enään merikipeä, olinhan jo tottunut merenkäyntiin.

Korkea lumipeitteinen vuorenhuippu näkyi oikealla puolella laivaa. Se oli Teneriffa. Haikalojakin näkyi joitain. Eräs nainen oli niin merikipeä, että kuoli aluksella. Sitten alkoi näkymään Las Palmaksen ääriviivat.

Klo 11 aikaan laiva laski laituriin. Pääsin aivan vapaasti maihin. Suuntasin kulkuni kaupungille päin. Olihan minulla 15 pesetaa taskussa rahaa, että ei hätää.

Sitten menin sinne osaan satamaa, jossa valtamerilaivat olivat. Tapasin erään ruotsalaisen laivan, pääsin puuriin ja sain olla yötä siellä. Lähdin aamulla taas kaupungille. Kävelin ristiin rastiin. Las Palmas on paljon suurempi kuin Santa Gruz sen huomasin hyvin. Mainiot puistokadut antoivat vilpoisan olinpaikan, sillä päivä oli kuuma.
Sitten illalla menin erääseen kapakkaan kun olin aikani istunut lähdin pois. Ovella tuli vastaan kaksi miestä jotka puhuivat suomea. Kysyin mistä laivasta te olette. Sanoivat olevansa amerikkalaisesta aluksesta. Kun selitin kuka minä olen ja missä asemassa, käskivät he mukaansa kapakkaan. Istuimme erään pöydän ääreen. He tarjosivat minulle ryyppyjä ja viiniä. Sitten kerroin, kuin olin ollut punakaartissa, ja että olin joutunut vankileirille, ja sieltä päässyt karkaamaan mutta en puhunut mitään meriväessä olostani.

Tämän jälkeen pääsin heidän suosioonsa. Tammio, se oli toisen nimi, sanoi, että lahtarit s-nat olivat tappaneet hänen veljensä Viipurissa ja että hän on myötätuntoinen kaikille jotka ovat olleet punakaartissa. (Olisiko veli tämä: https://sotasurmat.narc.fi/fi/victims/page/p_4387/table). Hassinen, toinen heistä, kysyi enkö mielelläni menisi täältä Las Palmaksesta pois. Vastasin, että tietysti jos vaan voisin päästä jotenkin etiäpäin. Sitten Tammio sanoi että tulisin heidän mukanaan laivalle. Saisin ainakin olla yötä ja ehkä voisin päästä työtä vastaan Las Palmaksesta pois. Tammio sanoi, että Hassinen on poosu ja hän itse laivan kirvesmies ja että heillä vähän vaikutusvaltaa kapteeniin.

Sanottu ja tehty. Lähdimme laivalle. Kun alus oli ankkurissa, täytyi mennä veneellä. Hassinen oli niin humalassa, että meinasi kaataa veneen. Selvisimme siitä kuitenkin ilman kastumista. Nyt vasta näin laivan ääriviivat. Se oli niin suuri laiva, etten ollut koskaan niin suurta nähnyt. Kantavuudeltaan 13 800 tonnia, on siinä lastilaivaksi kokoa.

Laiva oli tuonut kivihiiliä täyden lastin Philadelphiasta ja kotipaikka Glousester City Pennsylvania USA. Komea oli sillä nimikin Daniel Webster. Laivan oli tarkoitus mennä ensi Rio de Janeiroon Brasiliaan ottamaan peltilevyjä, sillä se lämmitettiin naftalla ja sieltä edelleen Bahia Blancaan Argentiinaan ottamaan kauralasti, joka piti vietämän Lontooseen.

Pääsimme esteettömästi laivan rappujen juureen. Kyllä totisesti oli rapuilla mittaa, kauan kesti niitä kiivetä ennen kuin olimme täkillä.

Carpentier ja Bosmanni kuten heidän virallinen englanninkielinen nimityksensä kuului, asuivat kahdestaan hytissä, sinne minäkin pääsin yöksi nukkumaan. Lattialle makasin sen yön filtti allani.

Aamulla Hassinen meni kapteenin puheille asiastani, sillä hän osasi puhua englannin kieltä virheettömästi. Kun hän tuli takaisin näin hänen kasvoistaan, että hän oli onnistunut. Se oli selvä kuin päivä. Työtä vastaan pääsisin laivan mukana Rio de Janeiroon, mutta ainoastaan sinne asti vaan, niin oli kapteeni sanonut. Ei kuitenkaan kapteeni sanan siinä kohdassa pitänyt paikkaansa kuten jälkempänä olen tilaisuudessa tarkemmin todentamaan.

Laiva ei ollut aivan tyhjä lastistaan, vielä menisi ehkä vielä 3 tai 4 päivää. Poosu sanoi, että olisin valmiina silloin kun laiva jättää haminan.

Päivää ennen laivan lähtöä pyydysti eräs virolainen Wili noin 3 metrin pituisen haikalan. Olin tilaisuudessa seuraamaan sen pyyntiä.

Pahalta lemuavan lihapalan hän laitti tavallisen suureen koukkuun, joka oli kiinnitetty ohkaiseen teräsvaijeriin, joka päättyi tavalliseen köyteen. Canarian saaren ympärillä on paljon haikaloja. Paljon niitä näkyi laivan ympärillä. Pitkän aikaa hän hän sai odottaa kun mitään erikoista tapahtui. Sitten tuli semmoinen pieni kala syötin luokse ja kierteli sen ympärillä kunnes poistui. Wili siirteli pyydystään paikasta toiseen. Sama kala tuli toistamiseen ja teki samat liikkeet. Shak’s pilot (hain luotsi) sanoivat sen olevan. Vähän ajan perästä  näimme suuren kolmion veden päällä, joka lähestyi alustamme hitaasti. Se oli hain selkä evä. Sitten se seisahtui ja sen jälkeen sama hai luotsi tuli  taasen pyydyksen luo ja kääntyi takaisin arvatenkin palatakseen hain luo. Eikä kauvan tarvinnutkaan odottaa kun tuo peto lähestyi koukkua. Kuitenkin hyvin varovasti se tapahtui. Saapui aivan viereen kiertäen syötin ympäri ja haistellen sitä. Suurelta näytti tumma ruho, näkyi  aivan selvästi veden läpi. Kun ajatteli sitä, että joutuisi tuommoisen pedon kanssa yhtäkkiä veteen niin totisesti sai se pelon nousemaan. Sitten se kääntyi ympärj ja ui hiljalleen pois päin. Luulin jo että hain pyytämisestä ei tule tällä kertaa mitään mutta nythän se vasta alkoikin. Vili siirsi syöttiään hiljalleen ja piti sitä ainaisessa hiljaa uinnissa. Taas näkyi sama kolmio tulevan meitä kohden. Mutta nyt se ui jo nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla. Kun se pääsi syötin tykö kääntyi se seljälleen ja hotkasi koko lihan kokkoineen päivineen. Mutta kun se tunsi koukun suussaan alko se tempoa raivoissaan. Nopeasti miehet alkoivat vetämään haita ylös. Yksi miehistä teki nuorasta silmukan ja odotti kunnes hain pyrstö oli noussut veden pinnan yläpuolelle ja sen jälkeen taitavasti solutti sen hain pyrstöön sen vuoksi kai, että se ei olisi voinut tempoa niin paljon, että olisi revennyt suupielen ja siten pääsyt karkuun. Kun se sitten saatiin kovalla työllä täkille, sidottiin se niin hyvin, ettei se enää voinut pyrstöllä  tempoa. Sitten Vili puhkaisi sen silmät ja miehissä se käännettiin selälleen. Kyllä sitä tarkasteltiin juurta jaksain. Kaamean näköinen oli sen suuvärkki, suuria teräviä hampaita aivan täynnä. Kun sitä aika oli katseltu, vieritettiin hai laivan reunalle ja varovaisesti pudotettiin se niin, että oli ainoastaan koukusta kiinni. Sitten eräs katkaisi köyden, molskis, sinne meni sokea elävä hai kuolemaan sillä nälkään kai se kuolee ku ei voi nähdä.

Monta kertaa merimiehet tekevät saman tempun, sillä he vihaavat haita.

Kun sitten oli laivat tyhjänä otti se ns. paarlastin, se sen tähden, ettei laiva heiluisi niin paljon. Menimme kolmisin viellä maihin ennen kuin jättäisimme ihanan Las Palmaksen.